BLOGINI

24.7.2021

Hei hei Heinäkuu loppuu kohta...reissut loppusuoralla!

 Meikäläinen on vaan reissannut ja saanut kuvia laitettua FB:n ja IG;n. Reissut rupee kohta olemaan loppusuoralla ja hääjutut vähän koskettaa minua. Vähän virkkaus juttua sekä vähän marenkeja sekä pikkuleipää tulee kuvioihin kunhan palataan ns. arkeen.   Sitten juhlitaan häitä aivan ihania ja mun mekko on superhauska 😂   ja siis mun mielestä *virnistää*. Lapsi on hyväksynyt ja se on pääasia.

Tosiaan olemme heinäkuun alusta tähän päivään asti tehneet reissua olimme 2vkoa itä-suomea koluamassa sotahistorian hengessä. Via kareliaa sekä Runo ja rajan tie oli suuntaamme. Itselläni ei vanhemmat ollut sodassa ja minulla ei ole sellaista kiinnekohtaa kuten miehelläni. Isäni ei ollut sotimassa ja syy on aika hyvä. Kuuron on vaikea olla sodassa mukana vaikka olisi halunnutkin. Mutta kuuntelen ja katselen mielelläni tarinaa kuinka maatamme on puolustettu.

                                    Kahden viikon aikana tuli muutama kohde käytyä ja 
                                  missä majoituimme ja seikkailimme ympäristöä tutkien.

Matkatessamme kotimaatamme täytyy sanoa että on meillä kaunis maa, metsineen ja järvineen. Laitan tähän muutamia kuvia matkalta. 




 


Eikö meillä ole kaunis maa ja ihana oli vaan mennä eteenpäin noin tuntumalla siihen mikä olisi seuraava majakaupunki tai kylä.  Jotenkin tuon reissunaikana tuli tunne että  minusta voisi tulla aika mainio erakko 😂  Mökkeilyt oli kivoja ja hotellit taas vähän niinkuin..argh! onko pakko vai mitä? Mökkejä ei ihan aina tahtonut löytyä sinne minne mentiin. 
Mökkiä oli leirintä alueella tyyliin just että vessa ja suihkut on eri rakennuksessa. Enpä ollut koskaan aikaisemmin kokenut ja eihän tuo hassumpaa ollut. Puulämmitteistä saunaakin saimme varattua sekä uimaan lämpimään järveen. Elikkä talviturkki tuli heitettyä järveen 😀
  

Oli myös matkassa pettymys mökkejä ja silloin harmitti että kuvaus varaussivulla ei ole ajanmukainen. Vaan varmaan sieltä mökin alkuajoilta. Mutta niin olimme siellä loppuun asti ja kuuntelimme aamusin hieman köhäistä tai kännistä käkeä 😂

Taistelijan talo tuli nähtyä ja kävimme kuvaamassa EU:n ja suomen itäisen pisteen. Kävelimme kiltisti tiukkojen sinisten narujen sisäpuolella.

 

Eikä kukaan naapurista sitten heristänyt sormea, eikä meitä vahdattu ....kait 😂

Sitten Putaansalmea, Ruunaan tupaa, Neitikoskea (todella kaunista paikkaa ) sekä Ukko-kolille kapusimme. Minulla hieman väärät varusteet mutta urheasti raahasin läskini ja itseni sinne huipulle. Meinasi kuolema tulla mutta ei minua näköjään niin helpolla päästetä. Sohvaperunalle oikein hullu reissu...ja loput historiaa.

Sitten Suomussalmelle josta pörräsimme Raatteentien kaikki tarjonnat mitä meille tarjottiin. Matkamuistojakin tuli hankittua ettei reissu pääse talvella unholaan.
 



  

Kello käy ja pientä pakkaamista. Vielä yksi reissu mökkeilyn merkeissä suosikki alueelleni. Siitä sitten kun palaan. Mutta reissutarinaa tulee kun palaamme mökkeilemästä. Onneksi tuli kirjoitettua jotain vihkoon ylös niin muistaakin muka jotain. Olisin halunnut päivittäin kirjoittaa mitä tapahtui. Mutta se olisi syönyt aikaa paikkaan tutustumisessa, museot yms.
Mutta enköhän jotain saa näinkin aikaan. Kuvia on enempi FB:ssä tai IGssä siellä voit pyytää kaveriksi niin pääset vaikka katsomaan enemmän kuvatuksia.

Nyt toisen ihanan pariin eli BBC:n sarjat joita Yle ja Viaplay näyttäävät. Viaplayltä katsomme Midsomerin murhia olemme loppusuoralla💓
 Sieltä löytyy lisäksi mm. Morse, Komisario Frost, Pyhimys. Yleltä mm. Komisario Lewistä. Ihanat Brittisarjat niiden pariin. 
Mukavaa viikkoa sinulle toivotan ja palaan viikon päästä kertomaan muutaman kuvan kanssa kertomaan miten loppu loma menikään.

Aurinkoinen halaus! Eikö ole ollut kivan lämmin kesä 💛



15.6.2021

Kesäkuuta ihmetellessä...

 Tässä sitä pitkästä aikaan aamupalan ja äänikirjan äärellä. Aika vaan kummasti kulkee eteenpäin, päivät puuhaisia enemmän tai vähemmän. Jotenkin on aika jolloin tökkii kaikki mikä liittyy Someen.  En saa mistään mitään, teen juttuja rutiinilla ja välillä miettien miksi teen?   

Viikonloppu ajeluja on harrastettu sekä kävin ystävääni rehvaamassa. Juhlimme hänen pyöreitä vuosiaan ja ne olisi itselläni edessä ensi vuonna. Kuten aikaisemmat pyöreät vuodet menemme sen ohi ihan arkisen tavallisesti. Ei tule kriisiä, ei tule juhlia, elämä vaan on sellaista. Ystäväni on ensimmäinen oikea ystävä ja matkaa on kuljettu 11-12v . En olisi uskonut että semmoinen ihminen tulee vastaan elämässäni. 

Synttärilahja omenapuu ja kuohari :)

Ystävä jonka kanssa voi puhua mistä vaan, ilman tuomitsemista jne   Ihailen ihmisiä joilla on ystäviä lapsuudesta asti. Itselläni ei sellaista ole ollut, mutta sitten itsensä kanssa on saanut taapertaa. Ärsyttävää on ollut ne ihmiset jotka ystävinä olen pitänyt sinisilmäisesti. Selkäänpuukotusta kun selän käännät tyrkylle, hyötymistä minusta... Mutta tiedän että jotkut ihmiset tulee elämääni itsensä tai minun takia näyttääkseen valon tai tien. Sitten ihmiset katoaa hiljalleen elämästäni ja ajattelen "kaikella on tarkoituksensa"   Mutta minustahan on aina näissä tapauksissa tehty se paha ihminen.  Joskus mietinkin että olenkohan sittenkin paha ihminen. Uusien ihmisten kohdalla olen varuillani ja mietin mitä kerron tai kerronko mitään.  Joskus tuntuu että en pidä ihmisistä, varsinkaan paikoista jossa niitä on niin perhanasti.  

Juhannus tekee tuloaan ja muutaman viikon lomareissua olisi tiedossa. Itä-Suomi kutsuu hiljaa kuiskaten. Suunnitteilla on tehdä päivityksiä paikoista missä käymme ja mitä kävimme katsomassa... Sota-aiheista nähtävää kierrämme ja ehkä jotain muutakin.








Kuvissa käyntiä Yyterissä, Porvoossa, Strömforsin Ruukki, Stansviikkiä..... 

Mummon prinsessakin on käynyt kylässä ja mummohan teki lapselle pikkusen keksiä sekä lempieläimen virkaten ( omalla ohjeella suoraan päästä😂)  Pipari operaatiota elokuuta varten pitäisi puuhastella ja ehkä jotain muuta pientä.

                                  Mukavaa viikkoa sinulle ja ihmetellään 😀💟

20.5.2021

Toukokuu sitten on loppusuoralla...

                                           ja aikakin taas on juossut hurjaa vauhtia. 

                                      Saas nähdä millainen kesä meille on tulossa.

                                   

Pitäisi innostua tästä kirjoittelusta, mutta tuon muuttorumban jälkeen on ollut kaikenlaista. Sitten vaan ihan tööt kun on aikansa riehunnut. Pikku hiljaa anopin asunto rupeaa olemaan kodin näköinen.  Nyt vaan sellaista pientä säätöä, tauluja yms.. Viikonloppuna oltiin anopille moottorisänky ostoksilla ja mattokin löydettiin.  

Tässä kun olen kaikenlaisia ostoksia tehnyt niin K-Rautaan tulee niin isoa miinusta että huh ja hei!!   Olimme hankkimassa naulakkoa ja netistä katoin missä olisi sellaista mitä tarvitaan. K-raudassa on ja varastosaldon mukaan yksi löytyy. Eikun sinne hakemaan se, etsimme ja etsimme tuotetta ja sitä ei ollutkaan sitten. Pyydettin apuja, mutta poika ei tiennyt ja pomo oli varattu. No lähdimme sitten pois ja ajatelin että tilaan koska kuitenkin varastosaldo oli +1.  Tilasin ja maksoin tuotteen sekä 3 tunnin päästä tuli ilmoitus että tilaus noudettavissa, saman missä kävimme etsimässä naulakkoa.  Menimme  muutaman päivän päästä hakemaan ja kysyin tilauksesta, näytin tilausnumeron koska kahden paperipinon plärättyään tyttö ei löytänyt tilausta.  Sitten muutama henkilö rupeaa selvittämään kysyen uudestaan onko sinulla tekstiviesti tilauksesta...No hitto!! ON!  ja sitten mieshenkilö tulee selittämään tyyliin "yyps on käynyt moka"  Sanoin tiukkaan äänensävyyn että tarvitsen sen ja kauanko kestää uuden tilaus. Mies teki tilauksen uudestaan ja viimeistään perjantaina saan tekstiviestin sekä tuotteen noutaa.   Tuli se perjantai aamupäivä eikä mitään kuulu. Katsoin nettisivulta varastosaldoa ja kas kummaa siellä oli merkintä +2 😡 (sai ärtymyksen hereille). Soitan K-Rautaan ja kysyn missä tilaus on ja että nettisivulla on merkintä että lisää on tullut. Tyttö rupesi etsimään paperipinoista tilausta. Eikä mitään löydy, sanoin että selvitätkö että olen tunnin päästä lähdössä liikkeelle. Tyttö selvitti ja soitti hetken päästä että täällä on tervetuloa hakemaan. No menen hakemaan sitten naulakkoa ja tilauspaperikin löytyi. Sitten tyttö sanoi että maksaa 109e minä siihen että miten hinta on tuplaantunut ja minähän maksoin sen tilatessani 5.5. Taas miettimistä soittamista jollekkin joka ei vastaa ja minä kaivan maksutositteen kännykästä ja tilauksen missä lukee että maksettu sekä maksutapa. Tyttö uskoi että on ok ja antoi naulakon minulle. Autoon päästyäni mieheni kysyy että onko siinä kaksi naulakkoa.... EI PERKELE! tuumaan!  Eikun katsomaan ennenkuin lähdettiin ja olihan siinä kaksi. Ensin teki mieli jättää se itselleni...mutta en tarvinnut moista. Palaan kauppaan tytön luo ja sanoin . Vaikka mua vituttaa syötävästi, en ole paska tyyppi ja enkä tee mitään kahdella naulakolla!!! *Huokaus*  On tämä nettiaikakautena...varastojärjestelmä aikana .....ARGH!!! ( ja olen antanut palautetta useaan otteeseen)

Google Mapsia on testattu muutamana viikonloppuna ja hyvältä vaikuttaa. Eli tallentaa reitit ja paikat kunhan muistan että Sijainti olisi päällä. Sitä voin sitten käyttää kun lähdemme lomareissulle. Sekä selvitin tablettiin nettiyhteyttä, semmoista tehokasta että saa jutut tehtyä. Tablettiin tilasin vielä näppäimistön että se helpottaa kirjoittamista. Alla Muutama Google Mapsin kuvio 😂



Saisikohan suunnittelemalla jotain hauskaa kuviota aikaiseksi. No mielummin niin että sattumanvaraisesti tulee hauska kuvio. Ei tietoisesti tehtynä.

Panssarimuseolla piipahdettiin jälleen kerran, se on vaan mukava paikka käydä.
Lähtiessämme sieltä pellolla meni panssarivaunu ja pitihän minun kuvata se 😂 




Sitten sunnuntaiajelua Hankoon meren ääreelle kun täällä päässä oli +30 . Kun pääsimme Hankoon harmitti miten olin pukeutunut. Paikkakunnalla osa ihmisistä kulki toppatakki ja pipo päässä 😂😂 Onneksi oli sentään villatakki päällä mutta... No joo henkiin jäätiin ja syötiin hyvin. Etään talon pihalla oli pari peuraa syömässä kaikessa rauhassa. Ehkä menemme uudestaan Hankoon mutta täytyy katsoa säätiedot ennenkuin lähdemme.





Aikakin kuluu niin että häihin hankittu mekko on mennyt ompelijalle korjattavaksi.  Se on hyvin hyvin tyyliseni ja näköiseni. Sanotaanko 90% huumorilla höystetty mekko johon olen kuopuksen hyväksynnän saanut. Koska eihän sitä voi tietää miten vastapuolen porukat asioista aattelee ja onko riittävästi huumoria.   Häihin leipomisjututkin on alkamassa hiljalleen. Ensiviikolla meillä alkaa Macarons operaatio ja olikohan 5 eri väriä. Macaronsit kun voi sitten pakastaa niin saamme ne valmiiksi ja valmisteluja eteenpäin. Molemmat tyttöseni ovat paikalla kun puuhastelemme ja vietämme äitienpäivän samalla. Minä olen se joustava äiti, äitienpäivää koskien. Toivotukset tulee päivän aikana mutta juhlimme miten kellekkin aikatauluun sopii...

                                                    Vilpoista torstaita juuri sinulle 😊

Sepelkyyhky tekee pesää parvekkeen edessä 😞😂

                                                       


4.5.2021

Vappu meni ja muuttopuuhissa koko aika

                                      Hauskaa vapun jälkeistä elämää ja henkiin on jääty. 

                                                Ei todellakaan juhlittu vaan muutettiin.  

       

Muuttohommat on olleet minusta kivoja yleensä. Löytyy kadonneet ja saa tehtyä samalla suursiivousta. Onhan minulla muuttokokemusta ja ollut joskus hyvä opettaja pakkaamisjutuissa.  Ikäihmisen muutto tällä kertaa ja tavaraa oli paljon. Meitä oli monta pakkaajaa ja hmm... siitä ei sen enempää.  Jokainen muuttaa tyylillään ja kaikki on säästettävä. Se ei ole minun juttuni mutta ymmärrän toista ja ei se mitään pakkaan tehokkasti ja hyvin.  Sitten tuli se muuttopäivä ja jälleen mietin... Kun on isohkosta asunnosta kyse ( kaksiosta isommat asunnot) MIKSI EI TULLA PAIKAN PÄÄLLE ARVIOIMAAN!!!!  Pitääkö se osata vaatia vai tuuditetaanko siihen että kyllä me tiedämme mikä on sopiva muuttoauton koko?  Paskat sanon minä.  

Ensin oltiin tunti tai toista myöhässä. Ymmärrän sen koska jos edellinen menee ylitöiksi se siirtää seuraavia muuttoja. Sitten tuli pieni kuormaauto joka oli PIENI! sitten puheluita sinne tänne ja tuonne. Tuli muutama mies lisää ja tuntien pääst tuli isohko pakettiauto kaveriksi. Aluksi tuntui että tässä menee seuraavaan päivään menee vanhalla kämpällä. No myöhään meni ja siihen loppusiivous. Uudessa asunnossa odotti toinen poppoo että koska muuttomiehet tulevat. Muuttohan alkoi 16.30 ja loppui uudessa asunnossa klo 23 aikoihin. Muutto oli Espoosta Vantaalle. Mitään ei särkynyt tai hävinnyt mistä plussaa. Muuttomiehet pakkasivat kaikella hartaudella mistä kiitos, vaikka se kestikin kauan. 70 laatikkoa saatiin tyhjennettyä la-su aikana, kun laatikot tultiin maanantaina hakemaan tai olisi mennyt lisämaksua. Loppujen lopuksi alkusähläyksen jälkeen muutto meni hyvin ja pitkää päivää tekivät pojatkin ilman kiukuttelua. Eilen kun sitten muuttoliikkeeseen soittoa ja samalla kiittäen muutosta sekä pojille extra terkut hyvästä muutosta 😀

  Negatiivinen palaute menee herkästi joko suoraan kohteeseen tai manaten somessa. Minä annan nega ja myös positiivisen palautteen. Positiivisen palautteen annan sähköisenä tai paikan päällä. Ihmiset monesti unohtaa sen kiitoksen ja kehun.  Tänä korona aikana tuntuu että ei ole muuta kuin nega palautetta kaikkialla. Ihan kuin ei enään kohteliasta käyttäytymistä olisi olemassa. Somessa varsinkin FB:ssä on silmiin pistävää ryhmissä ihmisten hyökkäävä nega kommentointi ihan muotia suorastaan.  Jos jonkun naamataulu ei miellytä niin eikun lytätään se syvemmälle kuin lattian rako. Itselläni on käynyt mielessä että jos hissukseen irtaantuisi FB:stä ja välttelen tiettyjä ryhmiä sekä poistun niistä.

Niin ja ilmoitinkin Mudetikrun tuumausten ja Mimmien mietteiden FB:ssä päättyneen. Tein sitä monta vuotta suurella innolla ja mielihyvällä sekä idearikkaana. Tänä päivänä en tunne sitä tunnetta enään. Enemmänkin tunne oli ahdistunut sunnuntai iltana klo 23. Argh! Huomenna maanantai ja uusi viikko tee joku kuvatoivotus. Onko naistenpäivää, kissojen päivää, jne  On se sitten parempi lopettaa mutta ei kokonaan. Jos poistan FB:stä häviää kaikki jutut ja jaetut kuvat katoaa ihmisiltä.  Tiedä vaikka jossain vaiheessa herää siihen mutta en usko 😀 

Kevät tekee tuloaan ja puissa on hento vihreys. Tarkoittaa sitä että ikkunoiden pesu ja verhojen vaihtaminen on ajankohtaista. Tänään jos olisi vaan ja huomenna aloittasi puuhastamisen. Kyllä kropassa huomasi että ei ole kamalasti tehty kun iltaisin mentiin särkylääkkeen voimalla nukkumaan. Kohta varmaan kirsikkapuutkin kukkivat, täytyykin metsästää niitä kun en enään asu japanilaisen puutarhan lähellä 😀

                                                   Äänikirjaa kuunnellen menen 

                  Salmen seuraksi parvekkeelle ja nautimme aurinkoisesta aamusta.

                                                      Mukavaa päivää sinulle 😊