BLOGINI

6.9.2017

Raha ratkaisee niin monessa...

Eipä ole tullutkaan tänne naputettua tovin, ei ole oikein huvittanut.

Mukava kesä on lusittu vaikka sää ei ole ollut ihan parasta kesää.

Minähän sitten valitin Äitini hylkäyspäätöksestä Åvikiin pääsystä.
Onhan se ymmärrettävää että Yksityinen ja Helsingin ulkopuolella,
eihän sitä rahoja  sinne kaupunki halua sijoittaa.

Valituksestakin tuli nyt sitten päätös. Hylkäys!!!!
Oli yksi yrittänyt puoltaa asiaa, mutta eihän se riitä.
Eli ei pysyväis paikkaa Hyvinkäälle Kuurojen palvelukotiin Åvikiin.

Hallinto oikeuteen voisi valittaa, mutta tapahtuuko oikeesti mitään ja tuleeko se jotain
kustantamaan....en jaksa oikeasti.

Mitä sitten ?
Kotihoito oli saanut kehotuksia, tehtäväksi sitä ja tätä.
Tapahtuuko/ tapahtuiko mitään?

Ensimmäisen päätöksen liitteenä oli että Kotihoidon on otettava
ostopalveluna viittomakielistä apua äidille.
1.9 Aloitti Kuurojen kotihoito Aspa Äidilläni päivittäiset käynnit.
Arkipäivisin tunnin käyntejä.
Onhan se tyhjää parempi ja pääsee äiti käyttämään omaa äidinkieltään vähän joka päivä.

Sain myös tietää että saan anoa äidille 3 kertaa vuodessa loma jaksot Åvikiin.
Eli Kevät ( viikon jakso)  ja Kesä ( kun seniori kerho on suljettuna, viikon jakso)
Talvi ( joulu-uusi vuosi 2 vko:n jakso )

Että semmoinen saldo parin vuoden taisteluun. Oman kielisen avun saamiseen...
*huokaus* ja kaikkea mitä on tässä ollutkin.
On hieman väsyttävän, turhauttava olotila.

10.7.2017

Päätös tuli ja kuinka kävikään ?

Hylkyhän sieltä tuli ilman sen kummosempia perusteluita ?
( tämähän ei tähän jää, toivotaan että jaksan vielä taistella)
Selvitän hylkäys perusteet / valitan ja valitan ja ........... *huokaus*

Olen luullut että äitini kuuluu itä-helsingin hoitopiiriin ..mutta tämä onkin kaakkoinen *huokaus*
Mutta mitä sitä kuuroa + 90% näkövammaista muistisairasta ihmistä laittamaan kaltaistensa pariin.
Hänhän voi vielä vaikka virkistyä ja jaksaa pidempään.
Parempi antaa olla kotona ja toivoa että hän unohtaa viittomakielen ja muistaa kuka on ja ja ja ...
Vitutus käyrä on korkealla. Ei kannata tulla puhumaan!

Eikun kotona vaan, eikä viittomakielistä hoitajaa ole.
Kun se ainoa joka oli lopetti ja muutti pois!
Kotisairaanhoidon muutamat ihmiset eivät varmaan tiedä mitä tarkoittaa Kuuro!
Oli kuulemma laitettu kädet suun ympärille ja huudettu äidille ??!!
Oikeesti kotisairaanhoidossa ???
Kyllä on niin persiistä ja ollaan jotain lähihoitajia tai mitä lie ovat arvaushoitajia!

Semmoinen päätös!


4.6.2017

Lievä tyhjyys, täyttyy muilla asioilla.

Äidin asioiden taistelussa kun isoin työ tuli tehtyä niin...
Vähän hakusessa että mistä mä nyt taistelen :)

Noo.. Tämä Itä-H:gin Kotisairaanhoidon kanssa jotain pientä aina tulee.
Kuten että hukkasivat varaavaimen Äidille joka oli heillä säilytyksessä !!

Ainoa viitomakielen taitoinen kotisairaanhoidon ihminen lopetti heillä.
Eikä uutta ole tilalle tulossa, näin ymmärsin.
( ELi äitini ei saa enään "laadukasta" palvelua )
Kun soitin ja kysyin Viittomakielen taitoinen KSH ihminen lopettaa ja kuka tulee tilalle.
Ei tiimin vetäjä oikein ollut tietoinen mukamas mistään ?
Samalla ilmoitti että palvelukoti-paikan hakemiseen tarvittavat lausunnot on
äidillä "vihreässä kansiossa"
Minä en kansioo tutki joka kerta kun äidillä käyn. Niin ei tästäkään voitu minua infota.
Koskakohan se olisi selvinnyt..??

Sitten soitin Sas-lausunnon tekijälle joka oli odottanut lausuntoja kotisairaanhoidolta.
(Hoitajalta-Tiimi vastaavalta ja lääkäriltä.)
Hän oli ihmeissään että ei ollut tullut hänelle suoraan.
No minä lähetin ja sain kuulla että siitäkin puuttui papereita, eli käsittely SEISOO!!!!

Voi huokauksien kevät ja kukkiva kurjuus !!!

Onneksi saa tehdä tuulettumis reissuja ystävien ja lasten  luokse.
Lämpimämpiä ilmoja sais tulla, mutta kerkeehän nekin...





3.5.2017

Taisteluvoitto osa 1, mistä into kirjoittamiseen blogissa?

Hyvää toukokuuta vaikka aatonaattona näytti siltä,
että saisi lähteaä ostamaan joululahjoja.

Tyttöseni kävivät kylässä ja herkuttelimme Uunibriellä,
perunasalaatilla sekä nakeilla.

Jälkkäriksi oli sitten rosetteja :)


Taisteluvoitto osa 1 Operaatio Äidissä suoritettu.
Helpottunut olo hetkeksi ja vähän tyhjäkin olo.
Äiti sai sanottua että hän haluaa Åviikkiin.
Se ei ollut yksinkertaista koska piti kertoa vääntämällä ja kääntämällä.
Että ei tule kukaan koskaan ikinä sanomaan että sinä nyt menet sinne taikka tänne.
Ei edes lääkäri. Se siitä Omasta tahdosta. Sitä äiti ei ymmärtänyt mutta Lomaviikko Åvikissa
oli vielä tuoreessa muistissa.
Paperit on laitettu eteenpäin ja sitten toivotaan että 2-3kk sisään kuuluisi jotain valaisevaa.
Onko valo vihreä vai keltaisen odottava tai punasta :)
Aika näyttää.

Sitten se into kirjoittamiseen. Niin se on vähän niinkun mitenkä sen sanoisi nätisti.
Totaalisesti kadoksissa. Pitää miettiä.

Kevätkin näyttää tekevän tuloaan, eilisen kävelyretken saldoa.


22.4.2017

Pääsiäinen tuli ja meni. Ruoka herkuttelujen merkeissä :)


Isäni muistoja. Isäni virkkasi palasia 70-80vuotiaana.
Päätin virkata palaset yhteen ja sain pöytäliinan.
Isäni kuoli 2007 90v synttäri aamunaan.
Narsissi namikori on itse virkkaamani.


Tomaatti-feta -kukka salaattia ja
savustettu paprika-marinaadissa broiskua 

Äidistä-Lomaa  herkuttelua  



Bataatti-kookossose keitto.
Creme fraice ja hernesose
Juomana Retsina

Basilikarisotto (puuroriisistä) ja Lohimedaljonki


Tomaatti-persilja Bulgur ja
Persikka-Rosmariini broiler

27.3.2017

Mietintää maaliskuun lopulla..

Käyntiin on lähtenyt operaatio äiti- Åvikin palvelukotiin.
En kylläkään usko siihen että se tulee onnistumaan.
Ykkösetappihan on Äidin itsensä haluminen sinne.???
Kakkosena onko kelvollinen sinne ?
Kolmosena maksaako helsingin kaupunki ulkopaikkakunnalle yhtään mitään!
Toivon parasta, en pelkää pahinta :) Tiedän vaan mitä se on.

Aurinko lämmittää taas mukavasti hetken taikka kaksi.
Huomaa sen mielen piristymisellä ja että reissut herää henkiin näin auringon mukana.
Valkeakoskissa tuli pyörähdettyä,
 Nuorimmainen tarvitsee kissanhoitoapua sinne siis painun jo ensi vkl.

Ärisin tässä jo aamutuimaan kun ei lupaukset pidä. Sossutädille laitoin viestiä että kirje on lähtenyt jos hän voisi ilmoittaa että onko tullut perille (en luota postiin).
Sossutäti lupasi tehdä niin viikko sitten.
Tänään laitoin viestin että onkohan paperit löytäneet tiensä perille asti, vai skannaanko 20-30 arkkia hänelle.
Sitten hän vastaa, juu tuli viime viikolla ???!!!! Okei!!! Mitä sitä ilmottamaan! Ymmärrän että voi olla miljoona 600 eri hommaa, laittais muistutuksen tai olisi laittanut että kysele loppuviikosta.!!??

Miksi sossu kanssa paperisotaa vielä. No kun olen maksunalennusta anomassa sossusta
äidin lomajaksolle. n30e/ vrk on äidin kukkarolle arvokasta.

Äidillä menee maksuja Siivouspalvelulle, Kotisairaanhoidolle, apteekkikulut, tena-vaipat osat omakustanteisesti ja sähkö. Ei siihen sitten paljoa muuta mahdu ja vuokratietysti. Ruokaankin tarvitsisi jäädä rahaa.

Toimeentulo tukea on haettu, harmi ettei äidillä ole ns. Älypuhelinta taikka verkkopankkitunnuksia.
Helpottaisi monessa asiassa, varsinkin Kelan kanssa asioidessa.
Varasin soittoajan kelaan 2-3vkoa sitten , jotta voin tiedustella onko äidin toimeentulotuki-hakemus ja paperit tulleet heille asti koska, en vaan luota postiin. Tällä viikolla sitten Kelasta soitetaan ja pidän peukkuja että 50-60 arkin nivaska on löytänyt tiensä perille. Tiedän että käsittelyajat ovat pidentyneet, mutta jos saisi jotain apuja jossain vaiheessa edes lääkekuluihin.
Paikan päälle jos olisi halunnut ajan varata sinne olisi mennyt 4-6vkoa ?
Sitten jos täällä itä-helsingissä menee kelaan pitää varmaan olla eväät ja aamulla tuntia ennen ovella jonottamassa :/ Helvetin surullista!

Surullista ajatellen niitä vanhuksia joilla ei ole älypuhelinta, nettiä, tietokonetta.
Ei mahdollisuutta, ei ymmärtämystä, ei apuja!
Saatika ihmiset ns.työikäiset, työttömät, sairaat yms
Pankit supistaa tiskillä oloaikoja, kaikki painotetaan nettiin.
Terveyskeskus yms  Jossain kaupungissa ei voi edes terv.aseman tiskillä varata aikaa vaan pitää soittaa numeroon tai mennä nettiin ??? OIKEESTI!!!!
Miten ne ihmiset hoitavat asioitaan joilla ei ole varaa tai ymmärtämystä älypuhelimiin.
Tietokoneisiin taikka nettiyhteyksiä ?

Oikeasti aivan surullista tälläinen "täydellinen syrjäyttäminen" !!!
Epäoikeuden mukaista.
Pistää joskus vaan väsyttämään ainainen taistelu.


*Huokaus*
Onneksi on kevät ja aurinkoa. Pitäisi mennä katsomaan onko Joutsenet pari muodostuksessa ja pesää rakentamassa.
Lopuksi muutama kuva ystäväni kissoista.
Ihmetellään taas ....



Tuli taas tehtyä Skottilaisia munia, täyttävää ja hyvää :)



9.3.2017

Saamaton kirjoittaja nauttinut vaa olemisesta

Maaliskuuta eletään ja  naistenpäivä lusittu hienoine korulauseineen.
Kuinka ihania ja ja ja *nauraa* voipa sanoa että joopa joo.
Sananhelinää on piisannu aina elämässä, eikä se tähän lopu.
Varsinainen tarkoitus on unhotunut tuossakin muistelen.

Äidillä ei ole ollu kamalia mokauksia kotisairaanhoidossa (jotain mutta ei maata mullistavaa).
Loma on äidille kuitenkin saatu Kuurojen palvelukotiin Åvikiin.
Tarkoittaa lomaa myös itselleni jonkun verran :)

Yhden päivän tilaisuuteen Naistenkerhon 105v juhliin järjestelyt hanskassa.
Minulle eräs asian tiimoilta ollut naishenkilö, tuumasi että ei tarvitse huolehtia
kun olen varaukset tehnyt.
ARGH!!!! Mutta kun taksikyydit ei aina toimi. Tuleeko saattaja ajallaan kun taksi on ajallaan tilattu.
Eikä tarvitsis huolehtii ???
Tuumasin  naiselle että homma on nyt niin että kyseessä on mun Äiti ja
kait minä saan tyttärenä olla huolissaan meekö kaikki nappiin :)
Koska asiat ei ole mennyt kovin nappiin ...

Fiilis on muuten tasapainonen sekä levollinen .
 Tuli käytyä Kisakaupungissakin.  Ei kisojen vaan lapsen ja ystävän vuoksi...
Kisat ei oikein nykypäivänä kiinnosta, eri asia oli silloin lapsena .
Mutta ystävä sai Permanentin ja äiti sai höpötellä lapsensa kanssa ja nauttia karvaisista lapsenlapsistaan.

       
Kolmesta kissasta kaksi tuli valvomaan että Mummo osaa olla kylvyssä *nauraa*


                                             Ruokaakin on tehty, blinejä ja jotain muuta.
Blinejä Helmikuussa oli tietysti

Sellainen simppeli versio ,enempää ei tarvitse olla.

Annos oli kaunis ..

Kvinoa,pinaatti ja tomaatti sötkötys paistetulla graavi lohella.








Kevättä odotellessa reissuja suunnitellessa

12.2.2017

Sitä kun on...


Viikko taas mennä hurahti vähän sillai että mitä hittoa joko on keskiviikko ja sitten perään oitis eikä jokos se perjantai ja nyt sunnuntai.
Olen mennyt sellaisella puolittaisella vauhdilla.
Äidin asioita hoidellut, yritän saada järjestettyä äidille kyytiä ja seuralais/saattajaa
Naistenkerhon 105v juhliin. Niin kauan on kuuroilla naisilla ollut sellainen kerho.
Tässä jotain tarinaa  ja Naiskerhon perustajasta
http://www.kuurojenmuseo.fi/?p=502&lang=fi

Jäin miettimään yks päivä että kun sitä on,
ikänsä vetänyt vanhempia ns. perässänsä.

Kun se jossain vaiheessa loppuu minulta joko että minä olen tuhkana taikka Äiti.
Jos olen vielä hengissä silloin niin ...
Osaanko olla ?  ja elää elämääni vaikka "huitana nevadassa"
Osaanko vaan olla itselleni ?


No aika näyttää ja jatketaan äiteen asioiden vääntöö sekä taisteluu...

Lukemista uusi Poirot kirja pitäisi tuhota loppuun ja viedä kirjastoon.
Voisi käydä sen Itiksen kirjaston kurkkaamassa.
Sitten hemmetin paksun kirjan menin avaamaan Edelfeltin kirjeet Äidilleen,
siellä törmäsin vanhaan kellonajan merkintään ja  
jäin miettimään.
 Onko se niin vai näin jos on ½9 niin se on varmaan puoli yhdeksän vai olisiko puoli kymmenen :) kunhan mietin, enkä ole pahemmin googlettanut asiaa.


Ystävänpäiväkin ensi viikolla, suomessa sen tarkoitus ei ole ihan niinkuin jenkkilässä.
No ystävänpäivä on joka päivä :)
Blinejä jos tekisi ens viikonloppuna ...*mietinnässä* 

Kokeellista askartelua. Kun oli pari kupposta laatikoissaan .
Ei tullut ihan sellasta kuin meinasin, mutta tämä olikin testi *nauraa*


Pieni ruokasalaatti ..Rucolaa ja jäävuorisalaattia,
Hunajameloonia ja avokaadoa.
Kanaa ja aurinkokuivattua tomaattia
Avokaadoöljyä ja viikuna-balsamicoa.
Nam nam nam



6.2.2017

Hauska päivä tämä päivä...

Joku huomaa joku taas ei mutta se on ollutkin aina niin.
Niin se vaan tulee olemaan.
Tammikuu lusittiin ja siirryttiin Helmikuulle.


Vähän uutta kokeilua elämääni ja se oli Lauantaina jääkiekkoa katsomassa.
Stadingimmat / Red Wings Hifk- Naisten lätkää.
Ottelu päätty upeisiin lukemiin
💕💕💖💕💕


 Nuorimmaisen kanssa siellä katsomassa ja tsemppaamassa,
 aina on mukava päivä lapsen kanssa.

Lapselta tuli äidille pientä puuhaa mukaan haalari ja siihen merkkien ompelelua,
tuleepa muuta tekemistä kuin koneella oloa.

Saunaankin uskaltauduin ihan yksinäni, kun ovet saa kunnolla kiinni.
Paitsi se joka on tullakseen tulee sieltä vaikkapa väkisin.
Sauna teki terävää, puulämmitteinen olis vielä kivempaa.
Sitä varmaan saan kun menen poikani luokse käymään.

Äidin loma-jakso asia etenee on määritetty koska äiti menisi keväällä Åvikkiin.
Viikon reissu olisi tiedossa katsotaan kuinka sitten käy.
Sitten odotetaan lääkärin lausuntoa ja sitä pitääkin vielä vissiin tivata ja selvittää...
Ei taida tulla automaattista ilmoitusta ainakaan minulle. *huokaus*

Lohisoppaakin tein viikolla sellaista oman näköistäni ja mahalleni sopivaa versiota :)



  • -Roippeista kalaliemi 
  • -Perunat sinne + tsekkaa suolasuus 
  • -Cuisine Crème Fraiche Tilli & Sitruuna
  • -Fisu palat 

Tadaa valmista on *hymy*

 Simppeliä mutta hyvää.


Tällä viikolla sitten ommellaan merkkejä ja ehkä voisi käydä Itäkeskuksessa
Espressohousessa ja kirjastossa. No katsotaan saanko sellaista aikaiseksi 😊




29.1.2017

Sunnuntai illan ratoksi..

Jos yrittäs jotain naputtaa.
Tänään kylmän viileästi vietän pyjamapäivää. No pistin sen valkoisen laatikon tekemään
edes jotain ettei näyttäisi laiskalta sunnuntailta. Valkosta jauhetta perään ja minä vaan makoilin.


Viikko oli muutenkin ihan mukava, Sekä käännyttiin Kukon vuoteen kiinalaisessa.
Sehän ei vaikuta mitenkään tai en seuraa sitä sen kummosemmin mutta
Tiikeri olen kiinalaisessa horoskoopissa *nauraa*

Lauantaina ruokaa tuli tehtyä taas yksinään ei aina viitsi mutta joskus sitten lipsahtaa linjalta.

 Vihanneksia rosmariinilla maustettuna.
( Bataatti, Kesäkurpitsa, Punajuuri, Paprika)
nuo meni uunissa pellillä.
Herkkusienet paistoin öljy+rosmariini seoksessa
 ja kippasin vihannesten päälle.
Sitä ennen oli aamusta possun lapaa uunissa että sai nyhtöpossua aikaseksi.
Siihen vielä itsetehtyä vuohenjuusto-tuorejuustoa.
Valkoviiniä, mitä Alkon nainen suositteli.  Camden Park, Australialaista.
Hinta oli ehkä vähän yläkanttiin  mutta sopi ruuan kanssa hyvin.







Saunakin tuli testattua, siitä on pieni tovi kun on tullut käytyä saunassa.
Täällä on ollut huonot lukot saunassa. Siihen oli tullut onneksi muutosta.
Nyt voi käydä useammin saunassa. Saunavuoroja kun on pari käytettävissä.
Leffaakin pitkästä aikaan myös tuijotettua Warcraft-elokuva. Fantasiaa ja ihania örkkejä *nauraa*

Ensi viikolla kuukausi vaihtuu ja äiteen asiat, osittain jumittaa.
Ymmärrän että on muitakin kuin minä äidin asioilla.
Asioita selvitelty, mistä saa apuja ja mistä ei saa. Lisäselvityksiä vielä selvitellään.

Öitä sinulle :)


26.1.2017

Torstai ei ole toivoa täynnä

Minusta se on todella hölmö sanonta *miettii*
No ei varmaan tässä päivässä montaa Toivoa ole, pitäisi ihan kurkata väestörekisterin nimi
tarjontaa että montako Toivoa tässä maassa on *virnistää*
Torstai -vaatemerkkikin on minusta olemassa tai ainakin ollut. No mutta..

Aamupalat on helppo ratkasu joka päivä, mutta ruuan kanssa joutuu joskus miettimään.
Viitsisikö sitä tehdä ruokaa ja mitä.
 Ruokarajotteinen kun olen...
Aamupala on helppoa puuroa tai jugurttia tai rahkaa  sitten sammakonkutua sekaan *nauraa*
Kuvassa on  Kookosrahkaan sotkettu hieman kookosmaitoa,
 sammakonkutua ja persimon palasia.  Nam nam :)

Sammakonkutu eli chia-siemeniä ja tässä jotain tietoa ....

Chian siemenillä on pitkä historia ihmisravintona,
 alkaen muinaisesta Meksikosta n. 2600eaa.
 Amarantti, pavut, chia ja maissi muodostivat pääosan
 atsteekkien ja mayojen ruokavaliosta kun Columbus
 saapui Uuteen Maailmaan. Vielä nykyäänkin sitä käytetään
’chia fresca’ juomassa joka on käytössä Meksikossa,
 Keski-Amerikassa, Kaliforniassa ja Arizonassa.... jne

Chia siemenet ravinto faktaa

Chia siemenet ällistyttää ja loksauttaa leukoja ravintoprofiililtaan. Voittaa monet terveellisimmätkin ruuat, kuten lohen omega-3 sisällön ja jopa mustikat antioksidanttipitoisuudeltaan.
15 kertaa enemmän magnesiumia kuin parsakaali
8 x enemmän omega-3 rasvahappoja kuin villi lohi
8 x enemmän fosforia kuin täysmaito
7 x enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini
6 x enemmän proteiinia kuin kidneypavut
6 x enemmän kalsiumia kuin maito
3 x enemmän seleeniä kuin pellavansiemenet
3 x enemmän antioksidantteja kuin mustikat
3 x enemmän rautaa kuin pinaatti
2 x enemmän potassiumia kuin banaani
2 x enemmän proteiinia kuin mikään muu siemen

Täältä lisää :)
http://www.mtv.fi/teemasivut/parempiruoka/

No joo, tänään olen tallennuksia katsellut digiboxilta pois että saa uutta tilalle.
Tein tyypillisen tsekkauksen mitä loppuviikosta tv-tarjoaa.
 Ei kovin hurrattavaa mutta jotain sentään.
Pokka pitää-sarja palaa takaisin lauantai paikalleen.
Vera Stanhope tulee Ylikomisaario Banks:in tilalle.
Dickens myöskin perjantai iltaan vielä vähäksi aikaa minua viihdyttämään.
 Uusi Brittisarja Southcliffen tragedia

 alkaa sunnuntaina mutta voi olla että se ei putoa teemaltaan minulle.
En kelpuuta mitä vaan Britti tuotantoa *nauraa*


Yle areenalta olen katsellut Drunk History- sarjaa.
 Täytyy myöntää että voihan sitä historiaa 
kertoa vähän eri tavallakin *nauraa*.
 Jos satuit katsomaan ja tykkäämään  
psychobitches-sarjaa.
 Voisit tykätä tästäkin *virnistää*

Drunk History  💕💕💕💕💕

Taidan vaan olla loppuillan ihan ihmetellen, kuvajuttuja ehkä pitää tehdätuumauksiin kun huomenna perjantai.
Munakasrullan taidan tehdä tänään ja lukea Sophie Hannahin: Poirot kirjaa, jossa minun mielestäni Hercule on vähän .. hmm kiukkusempi versio.




25.1.2017

Hauska päivä tänään Taidetta ja uusia kokemuksia ...


“Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”

Tuo huuto on Suomessa syyri,

Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.


Tämä teksti tuli mieleen tämän päivän päätteeksi.
Ihana että on ystäviä joidenka kanssa pääsee matkustamaan
kodin ja äidin asioiden ulkopuolelle.
Eikä tarvitse matkustaa kuin Ateneumiin, katsomaan mm. lempitaiteilijaani
Eetetelhviä *nauraa* eli tarjonnassa oli 

SUOMEN TAITEEN TARINA

 Kuningatar Blankahan on minulla, exäni kellarisssa tallessa. Se oli lapsuuden kodissani seinällä,
isäni kuoltua minä otin sen itselleni ja oli edellisessä elämässä seinällä.
Mietin vaan onko asuntoni pieni isolle taululle .. *mietittävä*
Olenkin miettinyt että pitäisikö se sittenkin tuupata seinään. Täytyy tsekata kehykset onko toimivat vielä, kun laitoin sen purkaen 4 osaan.
No siihen tarvitaan porakone ja varmaan oma poika
😆😌


Aito Blanka nähty, luxembourgin puistossa ja muutama muu teos.
Sekä muita 
suomalaisten maalareitten kädenjälkiä.



                             Oli myös toinen näyttely mitä kävimme katsomassa eli

                AMEDEO MODIGLIANI





Tämä taiteilijan loppu ja vaimon ratkaisu.. Traagisen surullista

Pariisiin palattuaan Amadeo Modigliani terveydentila alkoi kuitenkin huononemaan dramaattisesti ja vuoden 1920 alussa hän vajosi tajuttomuuteen. Modiglianin ystävät ja toista lastaan odottava Jeanne veivät hänet sairaalaan, jossa hän kuoli 24.1.1920. Jeanne ei kestänyt miehensä menetystä vaan hyppäsi ikkunasta ja kuoli saamiinsa vammoihinsa. 


💕💕💕
Päivään kuului myös ystävättäreni RL kanssa muutakin jännää ja mukavaa.
Kokemus Stockmannin Champagne baaria :)
Shampanjaa ja pientä syötävää, olihan se hulppean hienoa kokea sellaista.
Tulihan maistettua Keltaista leskeä jota en mielestäni ole koskaan aikasemmin maistanut.
Eli paljon uutta tälle päivällekkin.
Mutta mikä parasta paljon juttelua ja nauramista, se on minusta tärkeää :)

                             

Kyllä taas jaksaa taistella nyt työn alla anomuksen kirjottamista.
 Miksi äidilleni lomaa? Miksi Åvik? Jne
Jotenkin mietin miksi kun he tietävät äitini tilanteen ja heillä on edellis kerroista tietoa.
Miksi kaikki kirjoitettava uudestaan.?
Tämä Sosiaali- hmm henkilö. Ei vieläkään muista tämän henkilön nimeä jollekka
HÄN joutuu tekemään tämän esityksen. Lupasi kyllä puoltaa asiaa *hymy*
Sanoisinko .... söpöö..*virnistää*


Lopuksi vielä se mitä jäin miettimään Ateneum reissusta.
Oli se että missä oli Edelfeltin patsas ?
Minun piti niin vilkuttaa patsaalle ja unohdin kysästä RL:ta että tietääkö hän mihin Eetetelhvi on matkannut pakkasia pakoon *virnistää* vai olinko vaan sokea ?

                                                     Kauniita unia 💓💤💤

19.1.2017

Kirjan koskettelua, kirjastoa

Pitäisi ehkä kirjoitella enempi niitä näitä linnunpäitä, tai jotain mutta ei kovinkaan syvällistä.
Tammikuuta on menty pari viikkoa ja Äidillä on käynyt KSH:n lääkäri ja äiti oli hänelle aivan
uusi tapaus ns. urallaan.
Näitä sattuu, mutta sitten saada se ihminen ymmärtämään mitkä on äidin tarpeet tai
se mitä äidille kuuluu omalla äidinkielellään.

Kuurojen liitosta tavoitin henkilön jolta saan apuja ainakin siihen että mihin äiti on oikeutettu ja
mitä kaikkea hänelle kuuluisi. Tai jotain siihen suuntaan.
En usko ennenkuin sitten pyydän apuja ja saan.

Lomajaksoja äidille yritän saada mutta henkilö joka hoitaa äidin asiaa ei vastannut vastaaja viestiin,
ei sähköpostiin vaikka lukukuittauksen siitä sain.
Kun sitten tämän viikon Maanantaina soitin hän olikin kas lomalle jäänyt...
No jos en ens viikolla häneen saa yhteyttä selvitän hänen esimiehen, tämä on aina niin turhauttavaa
hommaa.
Itse kun olen vanha niin lapsillani on ehkä helpompaa saada minut jonnekkin mummokeskukseen
kökkimään loppuelämäkseni.


Silmiini osui joku aika sitten tämä Kirjailia Sophie Hannah joka kirjoittaa Murharouva
Agatha Christien Poirotista ??
Silloin en jaksanut ajatella että lukisin sitä, mutta nyt on sellainen tunne että voisi ruveta
taas lukemaan silloin tällöin jotain kirjaa jos se olisi mielenkiintoinen jollain tavalla..
Eli kaivoin Googlesta jotain tietoa tästä S.Hannahista....


Vuonna 2014 dekkarikuningatar Agatha Christien perikunta päätti fanien toiveesta julkaista uuden Poirot-tarinan. Kirjoittajaksi valikoitui brittiläinen kirjailija Sophie Hannah, jonka ensimmäinen Poirot-kirja, Nimikirjainmurhat, nousi suureen kansainväliseen suosioon.

Sophie Hannah (s. 1971) on tunnettu psykologisista jännäreistään, joita on käännetty yli 30 kielelle, televisioitu ja palkittu. Hannahin Poirot-tarinat ovat Agatha Christien perikunnan siunauksella ja tiukasti dekkarikuningattaren kultakauden hengessä kirjoitettuja murhamysteerejä. Hannah on ollut Christien vannoutunut ihailija viisivuotiaasta lähtien.

Katsotaan kuinka minun sitten käy, muutaman kymmenen sivua olen lukenut ja hieman joku
särähtää korvaan. Luen kirjan ja katsotaan sitten miltä se tuntuu lopussa.
Jos tökkii pahasti hyllystä löytyy melkein kaikki Agathan suomennetut kirjat. Pitäisi tehdä
tai kaivaa lista ja katsoa mikä se puuttuva määrä on.

Jos lukeminen rupee kulkemaan voi penkoa omaakin kirjahyllyä tai sitten kirjaston aarteita tutkimalla. Tarvitsee vaan mennä vähän isompaan kirjastoon katsomaan mitä sieltä voisi löytää.
Muutamia kirjailijoita on mielessä, mutta luetaan tuo yksi ensin.
Masennuksen aikana en pystynyt keskittymään lukemiseen. Kirja kun oli edessä niin ajatukset harhaili kummasti. Nyt huomasin että pystyin keskittymään lukemiseen joka on minusta hyvä asia.
Masennuslääkkeet lopetin Keväällä 2015 ja ei ole ollut aikaa että olisin tarvinnut lääkitystä.

Katsotaan miten lukuprojektin kanssa käy.
Kevättä odotellen ja äidin asioita hoidellen siinä sivussa, näillä vaan on mentävä.
Myöskin tarvitsee herättää reissujuttuja varmaan tällekkin vuodelle. Katsotaan mistä sitä sitten itsensä tänä kevät-kesänä löytää.


Löysin hauskan Tikru-runon...                                              

Pikku-Tikru
Miten lie pikku Tikru-paran laita?
Se ei isoksi kasva
jos mikään ei maita.
Ei hunajaa, terhoja,
ohdakkeita se huoli:
on maku väärä
tai piikkejä toinen puoli.
Se mikä on muille
eläimille mieleen
on vaikea niellä
tai pahasti pistää kieleen.
”Hän on kyllä jo tarpeeksi iso”, sanoi Nasu.
”Ei hän oikeastaan ole kovin iso.”
”Hän näyttää isolta”.

8.1.2017

Kahdeksan päivää tätä vuotta.

Mitä sitten ajattelen ?

En mitään erikoista muuta kuin että toivon Operaatio- Äitee asioiden menevän hyvin.
Pienillä väännöillä, koska onhan tässä jo väännetty yli vuosi.
Ei kovin riemukkaalla tavalla, toivotaan että nyt olisi vihreämpää valoa edessä.
Mutta tyypillisenä pessimistinä... tuskin näin käy.
Tapella saa taas ihmisten ajattelemattomuutta vastaan.. tai jotain ?


Talvikin tuli sitten kunnolla mutta niin se taisi muuten tulla vuosi sittenkin.
Silloin taisin erehdyksissäni toivoa jonnekkin paljon lunta ja sitä sitten tuli.
Se kylläkin oli mainiota hyötyliikuntaa, ei tule näin kaupunkioloissa semmoista tehtyä.

Vaikea sanoa millainen vuosi tulee ja mitä tapahtuu.
Mutta äitee ja lasten hengessä mennään.
Onneksi on muutama ystävä. Kummallista tai kummallistako ?
Tietyt ihmiset lähtee ja sitten tulevat takaisin elämään.
Nyt on ollut sellainen pieni rypäs liikkeellä.
Tarkoittaako se jotain vai ei.. eipä kait mitään.


Blogi-juttuja miettiessä. Säätäessä.
Jotain pitäisi olla mutta mitä ??
Ajatuksia ja ideoita on mutta en saa niitä pakettiin.
Mukava viikkoa sinulle minulla tiedossa parit palaverit liittyen äitiin ja
muutamat puhelut.
Siivouspalvelu, Lääkäri, Kelan toimeentulotuki ja ja elämme mielenkiintoisia aikoja .




1.1.2017

2017





Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle.
Lupauksia ei ole tehty, eikä toiveita asetettu.
Näillä mennään ja ihmetellään mitä vuosi tuo tullessaan.
Äitiin liittyvää puuhastelua ainakin tiedossa tammikuun aikana....
Näillä mennään