BLOGINI

22.2.2016

Helmikuu hiljaisesti viedään loppuun

Onhan se ihanaa kun tapaa ihmisen ja kuvittelee että hänen kanssaan 
viettää vanhuudenpäivät. Nauttien ja eläen.
Ehkä minä vain suuria haaveilen, ehkä minä vaan en osaa.
Valitsenko väärin?
Kiirehdinkö..(no siihen kyllä syyllistyn ja jos toinen on yhtä innokas tai kuvittelen olevan.)
Ehkä olen elämässäni niellyt paljon asioita ,puheita ja sen semmoisia.


Pitäisi oppia puhumaan toiselle, mutta niin vanhat traumat painaa selkärangassa,

pelko sen mukana ja monta muuta asiaa.
Ajattelin että se on kuvitelmaani ja sitten näyttää että kuvitelma on lähellä totuutta.
Pistää miettimään...
Onko minulla oikeasti arvoa tässä?

Eli kihloihin tuli mentyä ja jo erottuakin.
Ehkä sellainen vaatehuoneeseen piilottautuminen olisi oiva asia.

Ja ystävät ovat olleet kilttejä sanojensa kanssa.
Syyllisyys tovin kulki matkassa, aina tahdon ottaa syyn niskoilleni.
En ehkä koskaan opi...
vaikka tässäkin oli kaksi ihmistä. 
Elämä on ..tai jotain...
*miettii*





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti